perjantaina, lokakuuta 19, 2007

Friggin' boiler part x - miten toimia kun vuokraisäntä käy hankalaksi

Lämmin vesi alkoi taas temppuilemaan. Olin matkoilla, kun toinen kämppis lähetti hermostuneen viestin, että suihku oli muuttunut jäätäväksi.

Palattuani kotiin oli siis jälleen luvassa pesu +4-asteisella vedellä. Kylmän suihkun voisi just kestää. Mutta koska myös patterit ottavat veden samasta hemmetin boilerista, seurauksena myöskään lämmitys ei toimi ja kylpyhuoneen lämpötila oli laskeutunut ulkoilman tasolle (myöskin +4C).

Mitä tapahtui viimeksi:
1. Vuokraisäntä väitti hoitavansa homman ja sanoi vakuutusten olevan kunnossa
2. Korjaajat tulivat ja joutuivat tilaamaan rikkoutuneen osan
3. Korjaajat eivät koskaan palanneet. Vasta kysyttyämme syytä, he ilmoittivat, etteivät vakuutus korvaa mitään
4. Vuokraisäntä väitti korjaajien valehtelevan
jne.
5. Lopulta, kun päätimme hoitaa homman itse ja vähentää kulut vuokrasta, korjaajille kesti vielä kolme käyntiä ennen kuin saivat asennettua oikean osan.

Koko prosessiin meni kuukausi...

Meidän vuokraisännällä on kuitenkin pokkaa heilutella meille vakuutusta, joka on päivätty kuukausi edellisen episodin jälkeen ja valittaa, että meillä ei ollut oikeutta vähentää korjauskuluja vuokrasta. Viimeksi keskusteltuani hänen kanssaan asiasta, hän lopetti puhelun lyömällä luurin korvaani.

Koska emme tällä kertaa halua odottaa marraskuuhun ilman lämmintä vettä ja lämmitystä, päätimme jättää vuokran maksamatta niin kauan kuin korjausta ei kuulu. Onneksi ongelmat alkoivat tällä kertaa ennen maksupäivää.

Lain mukaan vuokraa ei tietenkään saa jättää maksamatta. Mutta tämä on kuitenkin yleisin saamamme ohje...

Shelter.org.uk selostaa hyvin vuokranantajien ja vuokralaisten vastuut. Suosittelen sivustoa kaikissa UK:ssa asumiseen liittyvissä ongelmatilanteissa.

En malta odottaa kohta alkavia lomia. Toivon löytäväni jonkun sivistyneemmän ja lämpimämmän paikan. Skotlanti?

torstaina, syyskuuta 27, 2007

Shampanjaa ja alastomia naisia

Kaveri kävi joidenkin bisnestuttujensa kanssa Piccadilly Circuksella yhdessä "Gentelmen's clubissa". Heidät ohjattiin pöytiin, tarjoilija toi shampanjaa ja ukrainalaiset naikkoset ilmestyivät pyörittämään takapuoliaan. Riemu oli korkeimmillaan.

Paikka meni kuitenkin pian kiinni ja tarjoilija kiikutti laskun pöytäään: "that'll be nine sixty, sirs". Kaverini ihmetteli miten pullo kuplivaa voi maksaa vain 9,60. Väärinkäsitys korjattiin nopeasti. Laskussa luki 960 puntaa. Tämä kaikki pöydästä, pullosta shampanjaa sekä 45 minuutista naisten seurassa.

Onneksi Cityn pankeille kohtuus ei kuulu sanavarastoon. Firman piikkiin voi siis laittaa kaikenlaista asiakastapaamisten nimissä.

Tarinan opetus on, että strippaajien aika täytyy olla tuhottaman arvokasta. Jos joku haluaa kokeilla uran vaihtoa, strip-recruit etsii koko ajan uusia lahjakkuuksia.

sunnuntaina, syyskuuta 16, 2007

London standard of living

Realistinen kuva paikallisesta elämänlaadusta

sunnuntaina, syyskuuta 09, 2007

Rave Lontoon biitsillä

Kerroin joskus aikaisemmin Lontoon olemattomasta hiekkarannasta. Hiekkalinnojen ohella rannalla on myös bileitä. Ikävä kyllä tänä lauantaina en voinut liittyä mukaan, koska Leijonakuningas odotti West Endissä.

Alla olevassa videossa bileiden järjestäjät lämmittelevät ensimmäisten juhlijoiden vasta saapuessa paikalle.




Joo, joo. Lupaan opetella ottamaan pidempiä videoita...

lauantaina, syyskuuta 08, 2007

Borough Market

Syötiin lounas Borough Marketilla. Tämä on niitä harvoja paikkoja Englannissa, missä saa varmasti tuoretta ruokaa. Ruokakaupoissa kun on yleensä tarjolla vain hyllykilometreittäin pakastesafkaa - yök!

Kauppatori perustettiin samaan aikaan, kun roomalaiset rakensivat ensimmäisen London Bridgen Thamesin yli. Nykyisin Borough Market on yksi maailman suurimmista hedelmien ja vihannesten markkinapaikoista. Mutta torstaista lauantaihin torikauppiaat avaavat kojunsa myös tavallisille kuluttajille, jolloin rehujen lisäksi voi ostaa kaikenlaista pientä purtavaa.

Suosittelen etenkin hampurilaisia














Myös fish and chips, perinteinen englantilainen lounas, voi olla yllättävän hyvää, kunhan turska on tuoretta.














Proper Fish and Chips

sunnuntaina, syyskuuta 02, 2007

Notting Hill Carnival


Elokuun lopussa on Englannin viimeinen juhlapyhä ennen joulua. August Bank Holiday ei olisi mitään ilmaan Notting Hill Carnival:ia. Tämä karibialaisten vuonna 1965 aloittama perinne on maailman suurin katujuhla heti Rion karnevaalien jälkeen.

Tänä vuonna juhla keräsi kävi kahden päivän aikana arviolta 2 miljoonaa ihmistä.

Muun muuassa BBC:ltä löytyy hyviä tunnelmakuvia. Alla muutamia omia kokemuksiani.

Rock off, rave on

Viime viikon lauantain SW4 bileissä oli paikalla n. 40 000 ihmistä. Klikkaamalla alla oleva linkkiä näkee ensimmäisen puoliskon jonosta.


Juhlijoita

































Laillisia nipsuja (!?)

















Paul van Dyk ja video loppuillan tunnelmoinnista: