Näytetään tekstit, joissa on tunniste mikä on siistii. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mikä on siistii. Näytä kaikki tekstit

lauantaina, joulukuuta 20, 2008

Nordic Bakery



Koti-ikävän yllättäessä on hyvä suunnata Golden Squaren Nordic Bakeryyn. Kuvittelin aluksi, että kyseessä on taas joku kotimaahan haikailevian suomalaisklikkien tapaamispaikka. Mutta suomalaisen ex-jääkiekkoilijan Jali Wahlstenin perustama kahvila tarjoaa oikeasti mukavaa tunnelmaa ja hyvää sumppia tässä geneeristen ketjukahviloiden luvatussa maassa. Kahvin ja pullan lisäksi listalta löytyy mm. lapparia.



'

Wallpaper vaikutti erityisen ihastuneelta paikan skandinaaviseen designiin.

torstaina, marraskuuta 20, 2008

Viiltäjä Jack ja muita seuralaisia iltakävelylle

Hyvä tapa tutustua kaupungin historiaan on osallistua opastetuille kiertokävelyille. Olenkin jakanut pyytämättä useimmille vierailleni kierroksilla opittua triviaa.

Yksi mielenkiintoinen reitti on sunnuntai-iltana tarkistamani Viiltäjä Jack-kävely Lontoon East Endissä. Kävimme eri murhapaikkoja läpi oppaan kertoessa Lontoon työväestön ankeasta elämästä 1880. Pimeän talviyön ja murhien yksityiskohtaisten kuvausten avulla oli helppo päästä oikeaan tunnelmaan. En suosittele herkkähermoisille.

(Johnny Depp kuulemma kävin samalla kierroksella tehdessään tutkimusta Viiltäjä Jackista kertovaan elokuvaan From Hell.)

London Walksin sivuilta löytyy lista muista kävelyistä.

New London on toinen firma, jonka järjestämät historialliset kävelyt ovat olleet hauskoja.

(Lähden kohtapuoliin lomille ja samalla blogi pitää normaalia pidemmän tauon)

maanantaina, marraskuuta 03, 2008

Kaurapuuro vs. fry-up

Merkit ovat selvät, että tässä maassa on tullut oltua liian kauan. Englantilainen aamiainen (ns. fry-up) on päässyt vaivihkaa hiipimään arkipäivienkin ruokavalioon.



Tästä työpaikan ruokalassa kasatusta gourmet-elämyksestä löytyy:
-kokojyvä paahtoleipää
-paistettuja kananmunia
-herkkusieniä
-papuja tomaattikastikkeessa
-rasvassa käristettyjä pekonin viipaleita
-lasi appelsiinimehua
(Röstiperunat ja aamiaismakkarat jäävät kylläkin vielä linjastolle.)

Suosittelen aamiaiseksi vastaavaa proteeinitankkausta kaikille urheilullisille aamuvirkuille kaurapuuron lisäksi tai sen korvikkeeksi.

maanantaina, lokakuuta 13, 2008

Intiaanikesä

On muutaman kerran tullut valitettua Englannin säästä. Edellisen viikonlopun jälkeen on pakko vähän perua sanojani. Yli +20C lokakuussa on kuitenkin melkoisen siistiä.

Alla muutamia kuvia sunnuntain lenkiltä suosikkipaikkoihini Lontoossa: Wimbledonin ja Richmondin puistoihin. Tällä kertaa en nähnyt Richmondin city-kauriita.

Urheilijoita Richmondissa


Ihmisiä piknikillä ja ottamassa aurinkoa lokakuussa!

sunnuntaina, lokakuuta 12, 2008

Run and Become

“Run and Become. Become and Run.
Run to succeed in the outer world.
Become to proceed in the inner world.”
~ Sri Chinmoy

Kaupungissa, joka suhtautuu lähes pakkomielteisesti juoksemiseen on helppo löytää juoksuun erikoistuneita liikkeitä.

Parasta palvelua tarjoaa varmasti yksi erikoisemmista: Run and Become. Astuessani kauppaan olin aluksi hieman yllättynyt nähdessäni seinillä kuvia intialaisesta gurusta Sri Chinmoysta kättelemässä Carl Lewisiä sekä normaalien maratonoppaiden joukossa new-age kirjallisuutta sisäisen rauhan löytämisesta meditaation ja pitkänmatkan juoksun avulla.

Asiaa tutkittuani kävi ilmi, että kaupan perustaja oli tutustunut Sri Chinmoyhin jo 80-luvulla. Guru oli saanut hänet innostumaan maratonjuoksusta, lopettamaan päivätyönsä ja siirtymään pelkästään juoksukenkien vähittäiskauppaan.

Olin lukenut aiemmin jo Sri Chinmoysta ja hänen maratontiimistään. Hänen kahjoimmat seuraajansa osallistuvat vuosittain gurun syntymäpäivän kunniaksi järjestettävään maailman pisimpään juoksukisaan: 3100 mailin (5000km) Self Transedence Race yhtä korttelia kiertäen Manhattanilla. Viime vuosinahan kisaa on hallinut suomalainen Asprihanal Pekka Aalto ennätyksenään huikeat 43 päivää ja 4 tuntia.

Erittäin hauska kuvaus ultramatkojen historiasta sekä toimittajan osallistumisesta yhteen päivään Self Transendence juoksussa: Run like fire once more: Chasing perfection at the world's longest footrace.

perjantaina, syyskuuta 05, 2008

Lontoon yö ilmasta



Cityn finanssialan keskus ilmasta ja muita Jason Hawkesin aivan mielettömän upeita yöllisiä kuvia Lontoosta tässä osoitteessa. Kiitos Juskalle vinkistä.

keskiviikkona, syyskuuta 03, 2008

Vallankumouksellinen narikka

Törmäsin Crazy Larryssä aivan älyttömän kätevään narikkasysteemin. Helposti hukkuvan lapun sijasta, tavaroiden sijainti tallennetaan henkilön sormenjälkeä vasten.

Minimaalinen riski, että:
A. joku muu veisi takin / laukun / pipon narikasta
B. hukkaisi sormensa ja joutuisi odottamaan paikan sulkemiseen asti omien tavaroiden lunastamista.



keskiviikkona, elokuuta 27, 2008

Kõik on kohal Notting Hillin Karnevaalissa

Viikonloppuna järjestettiin taas vuosittainen Notting Hillin karnevaali. Alunperin karibialaisen yhteisön aloittamaa perinnettä arvioidaan tulleen katsomaan kolmen päivän aikana yli miljoona ihmistä.

Olin päättänyt käyttää maanantain yleisen juhlapyhän (Bank Holidayn) työn parisssa, mikä takia missasin varsinaisen pääparaatin sekä perinteiset maanantai-illan mellakat.

Tänäkin vuonna näin siis vain sunnuntain lastenparaatin. Tästä huolimatta oli hauskaa. Tunnelma oli hyvä, ihmiset tanssivat ja katukeittiöt tarjosivat paljon maukasta naposteltavaa.

Linkki BBC:n videoon karnevaaleista
. Yllättäen ketään ei tapettu tänä vuonna.


Bobby valmistautumassa ratsastamaan uhkaavan suomalaisturistin yli.

lauantaina, elokuuta 16, 2008

Virhe todellisuudessa

Alla muutamia kuvia viime viestissä kertomastani Shunt-klubin taiteesta

Klubiin parkeeratun maitoauton kyljestä löytynyt mietelause


Päitä tunnelin seinällä


Päiden suut oli tukittu korkilla


Ruumiskasa


Sisäänkäynti on nimetön ovi London Bridge stationin alla, mutta helppo löytää seuraamalla jonoa

lauantaina, heinäkuuta 26, 2008

Vaults Under the London Bridge



Syvällä London Bridgen aseman alaisissa tunneleissa on Shunt - taidegalleria, baari, lounge, klubi. Shunt on myös kymmenen taiteilijan kollektiivi, jotka järjestävät viikoittain vaihtuvia tilataideteoksia ja performansseja. Viime viikolla pyörineessä Airphoriassa halukkaat yleisöstä pääsivät mukaan Air Korean 747:n mystiseen maahansyöksyyn Hatfieldin metsään vuonna 1999.

Viikonloppuisin bändit ja deejiit villitsevät yleisön. Musiikki on lievästi ekleettinen. Tarjolla on kaikkea japanilaisesta teknosta jazziin.

Ostamani kolmen kuukauden jäsenyys on joka pennin arvoinen.

maanantaina, heinäkuuta 07, 2008

Tate goes urban



Street & Studio - An Urban History of photography.
Hieno valokuvanäyttely Tate Modernissa urbaanin valokuvataiteen synnystä ja kehityksestä.

Sisäänpääsy 10 puntaa ja näyttely auki elokuun loppuun asti. Kuten useimmissa muissakin museoissa, pysyvä näyttely on ilmainen.

Street Art
Tate on ensimmäinen merkkittävä taidemuseo Englannissa, mikä on uskaltanut laittaa esille katutaidetta. Thamesin puoleista julkisivua koristaa kuusi valtavaa teosta joiden lisäksi ympäri joen etelärantaa on piilotettu erinäistä taidetta.

Urbaanin taiteen innoittamana parkour-valokuvaaja vauhdissa.

keskiviikkona, kesäkuuta 25, 2008

Ruisleipää

Oli vaikea uskoa, että löysin aitoa ruisleipää naapurustosta Northcote Roadin lauantaiselta torilta. Äidille tiedoksi, yksi syy vähemmän palata Suomeen.

Ruisleipä 8 puntaa kappale


Leipähylly on muutenkin vaikuttava


Myös kalajauppiaat ovat mainitsemisen arvoisia. Tuore lohi maistuu namilta ruisleipän kanssa.


Torilla myydään myös kukkia, antiikkia, taidetta, ranskalaisia juustoja ja italialaisia makkaroita. Muina päivinä kadulla sijaitseva juustokauppias ja leipuri palvelevat nälkäistä työläistä.

maanantaina, kesäkuuta 23, 2008

Twickenhman 7's

Swing low, sweet chariot
Coming for to carry me home
-Englanning rugbyjuokkueen kannustuslaulu

They can shove their fucking chariots up their arse
-Walesin rugbyjuokkueen kannustuslaulu

Olen vuosien mittaan innostunut rugbystä.

Hyviä puolia:
1. Yhdistää kaksi suosikki urheilulajiani: painin ja juoksun. Vauhtia ja väkivaltaa riittääkin kentällä enemmän kuin amerikkalaisten kehittämässä kainalopallossa.
2. Ei riskiä tulla pahoinpidellyksi katsomossa vaan yleisö on kaikin puoli sävyisää.
3. Myös naiset seuraavat.

Ensimmäiset ottelut näin televiosta jo kauan ennen Englantiin muuttoa, mutta kuukausi sitten pääsin ensimmäistä kertaa stadionille.

Twickenhamissa järjestettiin seiskojen maailmanmestaruus, mikä on normaalista 15 hengen joukkueen pelistä kehitetty nopeampi versio. Vain seitsemällä pelaajalla kentän hallinta hankaloituu ja näyttävät läpiajot ovat yleisiä.

8 tuntisen turnauksen aikana naamiaisasuisen yleisön seikoilu tarjosi mukavaa viihdettä. Bongasin katsomosta mm. lauman luolamiehiksi pukeutuneita Etelä-Afrikkalaisia, naispoliiseja mikroshortseissa sekä lyömättömät 7 nunnaa minihameissa.

Normaalia toimintaa katsomossa

sunnuntaina, kesäkuuta 15, 2008

We Love Clapham Picture House

Todellinen kulttuurikaupunki:
1. Runsaasti elokuvateattereita myös lähiöissä
2. Indietuotantoja pääsee näkemään muulloikin kuin satunnaisessa päivänäytöksessä keskellä viikkoa
3. Leffateatterin baarista ostetun oluen saa viedä saliin.

Clapham picture housen ylimääräinen bonus on jäsenkortilla saatava 20%-alennus kaikista High Streetin ravintoloista.

Independent Cinema Trailer: The Wizard of Oz

(ASBO = Anti Social Behaviour Order)

tiistaina, kesäkuuta 03, 2008

Shotti parantavaa ruohoa

Hortikulttuurista innostuneet lukijani saattavat ymmärtää otsikon väärin. Tarkoitus ei ole viitata sisäkasvatuksessa suosittuun terävälehtiseen kasviin vaan Borough Marketsin luomomehubaarissa myytävään vehnänorakseen (wheatgrass). Vehnänoras on todellinen ravintopommi ja yhden shotin puristettua mehua väitetään vastaavan viikon suositeltavaa määrää kasviksia. Maku ei ole hääppöinen, mutta tekee hyvää rankan viikon päätteeksi.

Mehubaarista saa muitakin eksoottisia juomia kuten Inkivirääri-punajuuri-porkkana-omenamehua. Seoksella on ties mitä parantavia vaikutuksia, mutta kokonaisen tuopin tyhjentäminen käy työstä ja maun puolesta en voi suositella edes pahimmalle esimiehelleni.

Shotti vehnänorasta 2 puntaa


Pohjanmaan kautta


Borough Market on yksi suosikkipaikoistani ja sitä ei voi vaan hehkuttaa liikaa. Linkki edelliseen viestiini torista.

sunnuntaina, toukokuuta 11, 2008

Cans festival



Banksy ja 29 muuta graffitiartistia muuttivat viime viikonloppuna Waterloon asemalla käytöstäpoistetun tunnelin kolmeksi päivää taidegalleriaksi. Vaikka installaatiot ovatkin nyt poistettu, graffittien pitäisi pysyä seinässä. Tunneli löytyy kävellessä Waterloon asemalta York Roadia alaspäin.

Jälleen loistava osoitus siitä miten Lontoo tukee vaihtoehtoista taidetta.

Reclusive artist Banksy kept the tunnel's location secret until Friday morning.

He said the exhibition, known as the Cans Festival, aimed to "transform a dark forgotten filth pit" into "an oasis of beautiful art".

"I've always felt anyone with a paint can should have as much say in how our cities look as architects and ad men," Banksy said.

Tunnel becomes Banksy art exhibit

Muutama kuva lisää mun flick-sivuilla, minne pääsee klikkaamalla jotain allaolevista kuvista.





tiistaina, huhtikuuta 29, 2008

Fresh food? -No thank you, we are British

Viettäessäni viikonloppua Lontoon ulkopuolella en voinut kuin ihmetellä pääkaupungin eroa Pohjois-Englannin white trash-lomakeskuksiin. Otetaan nyt vaikka esimerkkinä tämä Blackpool, minne olin matkustanut osallistuakseni urheilutapahtumaan.

Blackpool kartalla

Näytä suurempi kartta

Kaupungin rantabulevardia reunustavat baarit, pelisalit ja aidot mustalaisennustajaeukkojen kojut. Ympärillä leijuu upporasvassa paistettujen ranskalaisten ja turskan käry. Pelisalien ja baarien väliä lyllertää jo puolesta päivästä lähtien ympäripäissään olevat "hen partyt" - minihameisiin ja toppeihin pukeutuneet sumopainijoukkuetta muistuttavat tyttöpolttariporukat. Lontoon pohjoispuolella viimeistään huomaa, että britit todellakin ovat Euroopan lihavin kansa.

Hotellini homppeli omistaja melkein ratkesi nauramaan valkoisen puuvillapukunsa sisällä tiedustellessani jotain hyvää (=ei rasvaista) ravintolaa. "I don't think they have good restaurants in Blackpool..."

Alla yhteenveto englantilaisesta ruokakulttuurista.

Aamiainen


Lounas


Illallinen


Tärkeintä onkin ymmärtää, että Lontoossa tulee toimeen varsin mainiosti joutumatta mitenkään tekemisiin englantilaisen ravinnon kanssa.

Fast food sushi - tätä ei löydy Blackpoolista

perjantaina, huhtikuuta 25, 2008

Londres, c'est trop cool!

London vs. Paris



Jaoin ensimmäisen kämppäni Lontoossa 4 ranskalaisen kanssa. Pian huomasin puhuvani enemmän ranskaa kuin Pariisin vaihto-oppilaspiireissä konsanaan. Ranskalaisia tuleekin vastaan joka kadun kulmassa. Entisten kämppisteni lisäksi heitä asuu Lontoossa arviolta n. 200 000 - 300 000. Vertailun vuoksi Pariisissa on vain n. 20 000 brittiä.

Syitä ranskisten massaexodukselle Lontooseen on monia.
-Paremmat palkat
-Elintaso
-Kyllästyminen ranskalaisten / pariisilaisten asenteisiin

South Kensington on ranskalaisen yhteisön ydin. Muutaman korttelin säteeltä löytyy Ranskan suurlähetystö, kulttuurikeskus, ranskalainen koulu sekä tietysti Paulin leipuri. South Kenin metroasemalla onkin helppo kuvitella hyppäävänsä junaan Lontoon sijasta jossain päin 15e arrondissementtia.

Ymmärrän tänne tulleita pariisilaisia. Vaikka Pariisi on todella kaunis ja "ihan kiva mesta", jää se kuitenkin jälkeen Lontoon dynamiikasta.

WHEN running for president of France last year, Nicolas Sarkozy made an unusual campaign stop: London. Speaking in a converted fish market, before a rapt crowd of French expatriates, he called Britain's capital “one of the biggest French cities”. It had, he went on, the “vitality that Paris so badly needs”.
(...)
Indeed, officials at London's City Hall bristle at the idea that the two cities can be compared. “We don't think of ourselves as in competition with Paris,” sniffs John Ross, Mr Livingstone's economic adviser. “We've won that contest. We measure ourselves against New York.”

London and Paris - The Rivals
Economist 13/03/08

sunnuntaina, helmikuuta 10, 2008

Movie Mania ja Prince Charles Cinema

Charlie Chaplin ja Leicester Square merkkaavat Lontoon elokuvaviihteen keskusta. Torin laidalla löytyvät kaikki kansainvälisten ketjujen megalomaaniset teatterit ja lippujen hinnat ovat täysin säädyttömiä. Täällä järjestetään paljon ensi-iltoja ja läpikulkumatkalla on tavallista joutua puskemaan sivuun punaisella matolla pyöriviä turhia Hollywood-julkkiksia. Olen aina pitänyt tätä kaikkea aivan liian kaupallisena todelliselle elokuvataiteen ystävälle.

Tänään kuitenkin päätin antaa Leicester Squarelle uuden mahdollisuuden. Kuulin eräällä sivukaduista sijaitsevasta indie-teatterista Prince of Wales Cinemasta, missä lippujen hinnat alkavat 1,5 punnasta ja ohjelmistossa on myös vähemmän tunnettuja tuotantoja ja klasikkoja vuosien takaa. Keskustan teatteriksi tämä on ehdottamasti tarkastamisen arvoinen.

sunnuntaina, helmikuuta 03, 2008

Askel ylöspäin asuinmukavuudessa


Uusi koti löytyi kuvassa olevan talon yläkerrasta vain muutama päivä ennen kuin edellinen kämppä lähti alta.

Asunnon vaihtaminen ja uusien kämppisten löytäminen voi olla hieman tuskallista. Asiaan kuuluu selkäänpuukottamista, tyhjiä lupauksia, hävyttömiä vuokrapyyntöjä ja tietysti epäilyttäviä kämppisehdokkaita.

Tällä kertaa kaikki päättyi hyvin.

-Työmatka lyheni 10min.
-Tilava olohuone. (Huom takan edessä sijaitseva kotitoimisto.)


-Mukava ja siisti kämppis
-Oikea keittiö, joka myös siisti.


-Lontoolaiseen tapaan puolalainen siivoja käy joka toinen viikko
-Ei ammuskelua naapurustossa.
Sen sijaan ympärillä vallitsee leppoisa pikkukaupunkitunnelma, mitä korostaa lauantaiset katumarkkinat. Myytävänä kaikkea tuoreesta kalasta antiikkiin.
Lisäksi löytyy paljon hyviä ravintoloita ja baareja.
Kotikatukin on varsinainen rauhan tyyssija.


Muutama ongelma:
-Lähin kauppa on 50m päässä, mutta myy vain alkoholia.
-Jossain ikkunan alla on linnunpesä. Kamala mekkala aamuisin.
-Kylpyhuoneessa on kokolattiamatto. Yök.
-Vessassa kuuma ja kylmä vesi tulevat eri hanoista. Yleensä pesen kädet laskemalla kuumaa vettä niin kauan että alkaa polttaa, jonka jälkeen parantelen palohaavoja toisen hanan alla. Lisäjännitystä tarjoaa hanojen summittainen toiminta. Ikinä ei tiedä kummasta tulee kuumaa vettä. Ilmeisesti käsienpesussa ei kuulu käyttää juoksevaa vettä, vaan lavuaari tulisi täyttää sopivassa suhteella kuumalla ja kylmällä vedellä. Toivon edelleen, että moisen voisi välttää siirtämällä salamannopeasti käsiä hanalta toiselle.