maanantaina, kesäkuuta 23, 2008

Twickenhman 7's

Swing low, sweet chariot
Coming for to carry me home
-Englanning rugbyjuokkueen kannustuslaulu

They can shove their fucking chariots up their arse
-Walesin rugbyjuokkueen kannustuslaulu

Olen vuosien mittaan innostunut rugbystä.

Hyviä puolia:
1. Yhdistää kaksi suosikki urheilulajiani: painin ja juoksun. Vauhtia ja väkivaltaa riittääkin kentällä enemmän kuin amerikkalaisten kehittämässä kainalopallossa.
2. Ei riskiä tulla pahoinpidellyksi katsomossa vaan yleisö on kaikin puoli sävyisää.
3. Myös naiset seuraavat.

Ensimmäiset ottelut näin televiosta jo kauan ennen Englantiin muuttoa, mutta kuukausi sitten pääsin ensimmäistä kertaa stadionille.

Twickenhamissa järjestettiin seiskojen maailmanmestaruus, mikä on normaalista 15 hengen joukkueen pelistä kehitetty nopeampi versio. Vain seitsemällä pelaajalla kentän hallinta hankaloituu ja näyttävät läpiajot ovat yleisiä.

8 tuntisen turnauksen aikana naamiaisasuisen yleisön seikoilu tarjosi mukavaa viihdettä. Bongasin katsomosta mm. lauman luolamiehiksi pukeutuneita Etelä-Afrikkalaisia, naispoliiseja mikroshortseissa sekä lyömättömät 7 nunnaa minihameissa.

Normaalia toimintaa katsomossa

keskiviikkona, kesäkuuta 18, 2008

Adidaksen Lontooretroilua



Retroilun ystäville: Adidas on uudelleenjulkaisemassa 70-luvun citykenkäsarjansa Lontoon version. Myynnissä 1. heinäkuuta alkaen.

sunnuntaina, kesäkuuta 15, 2008

We Love Clapham Picture House

Todellinen kulttuurikaupunki:
1. Runsaasti elokuvateattereita myös lähiöissä
2. Indietuotantoja pääsee näkemään muulloikin kuin satunnaisessa päivänäytöksessä keskellä viikkoa
3. Leffateatterin baarista ostetun oluen saa viedä saliin.

Clapham picture housen ylimääräinen bonus on jäsenkortilla saatava 20%-alennus kaikista High Streetin ravintoloista.

Independent Cinema Trailer: The Wizard of Oz

(ASBO = Anti Social Behaviour Order)

sunnuntaina, kesäkuuta 08, 2008

London doesn't work


Anarkisti graffitiartisti Banksyn jättämä viesti lähellä Moorgatea. Luulenpa, että kaveri on oikeilla jäljillä.

tiistaina, kesäkuuta 03, 2008

Shotti parantavaa ruohoa

Hortikulttuurista innostuneet lukijani saattavat ymmärtää otsikon väärin. Tarkoitus ei ole viitata sisäkasvatuksessa suosittuun terävälehtiseen kasviin vaan Borough Marketsin luomomehubaarissa myytävään vehnänorakseen (wheatgrass). Vehnänoras on todellinen ravintopommi ja yhden shotin puristettua mehua väitetään vastaavan viikon suositeltavaa määrää kasviksia. Maku ei ole hääppöinen, mutta tekee hyvää rankan viikon päätteeksi.

Mehubaarista saa muitakin eksoottisia juomia kuten Inkivirääri-punajuuri-porkkana-omenamehua. Seoksella on ties mitä parantavia vaikutuksia, mutta kokonaisen tuopin tyhjentäminen käy työstä ja maun puolesta en voi suositella edes pahimmalle esimiehelleni.

Shotti vehnänorasta 2 puntaa


Pohjanmaan kautta


Borough Market on yksi suosikkipaikoistani ja sitä ei voi vaan hehkuttaa liikaa. Linkki edelliseen viestiini torista.

sunnuntaina, kesäkuuta 01, 2008

Tube drinks party sparks mayhem

Ilmeisesti eilisen viimeiset drinksut metrossa aiheuttivat pientä hämminkiä...

Six London Underground stations were closed as trouble flared when thousands of people marked the banning of alcohol on London transport with a party.
Tube drinks party sparks mayhem

perjantaina, toukokuuta 30, 2008

Kieltolaki voimaan julkisessa liikenteessä

Uuden pormestarin Boris Johnsonin ensimmäisiä aikaansannoksia oli kieltää alkoholin nauttiminen julkisessa liikenteessä. Kielto astuu voimaan 1. kesäkuuta ja tuhannet ihmiset aikovat kokoontua huomenna nauttimaan viimeisestä laillisesta kosteasta metromatkasta. Esimerkiksi pelkästään yhteen Facebookin kautta välitettyyn kutsuun **LONDON UNDERGROUND'S LAST EVER PARTY!** on jo yli 8000 ihmistä vahvistanut osallistumsensa.

Partypeople of London!

Come one, come all, lend us your ears - this one's a bit special..

So Boris has been elected, and he's banning drinking on the underground. Fair enough you might think. No more being harassed by crazies. But it also means no more last drink before the club, no more champagne frolics at new year's and no more tanked up Aussie guys singing.

First a smoking ban, now a drinking ban, what's next?

But we're not giving in so easily! No no Monsieur. We're organising one last party, one high-glamour, weird-ass shindig on the circle line to royally give the finger to Big Brother and this culture of legislation and regulations. What's more, we're holding it on the night before the drinking ban! Vive la revolucion!

Viranomaiset ovat huolissaan laitureille tunkevista juhlijoista, vaikka metro täynnä känniääliöitä kuulostaa minusta ihan tavalliselta lauantai-illalta.