lauantaina, syyskuuta 06, 2008

Ankea kesä ja ilmainen sauna

Tämä kesä oli harvinaisen lämmin. Aurinko tuli esiin ensimmäisen kerran toukokuun alussa ja heti perään seuraavan kerran heinäkuun puolessa välissä. Elokuussakin päästiin vielä nauttimaan jopa yli 100 tuntia auringonpaistetta.

The provisional total for the month is 105.5 hours, which is 67% of the 1961-1990 average. Dullest August in series back to 1929. Previous dullest was 1942, when 111.4 hours was recorded.
Elokuun sää Britannian ilmatieteenlaitoksen mukaan

Ne kesän kolme lämmintä päivää aiheuttivat kuitenkin ongelmia kaupungissa mikä ei ole tottunut moiseen porotukseen.

Esimerkiksi Lontoon antiikkista metroa ei ole ilmastoitu kunnolla ja pienikin ulkolämpötilan kohoaminen muutti tunnelit täysin sietämättömiksi. Entinen pormestari Ken Livingstone ehtikin luvata 100,000 puntaa sille, joka keksii käytännöllisen ratkaisun metron viilentämiseen.

Ilmastoinnin puutteessa on kuitenkin kaksi hyvää puolta:

1) Kesäisin koti-ikävästä kärsivän suomalaisen lähin ilmainen sauna ei ole koskaan kaukana.


(Ulkosuomalainen matkalla lauantaisaunaan Clapham Commonin asemalla)

Kannattaa vaan muistaa jättää saunakaljat kotiin, sillä alkoholin nauttiminen julkisissa kulkuneuvoissa kiellettiin kesäkuun alusta.

2) Nyt kun kesä on ohi, voi lohduttautu sillä, että Lontoosta löytyy ainakin yksi paikka missä on aina kuivaa ja vähintään 30C.

perjantaina, syyskuuta 05, 2008

Lontoon yö ilmasta



Cityn finanssialan keskus ilmasta ja muita Jason Hawkesin aivan mielettömän upeita yöllisiä kuvia Lontoosta tässä osoitteessa. Kiitos Juskalle vinkistä.

keskiviikkona, syyskuuta 03, 2008

Vallankumouksellinen narikka

Törmäsin Crazy Larryssä aivan älyttömän kätevään narikkasysteemin. Helposti hukkuvan lapun sijasta, tavaroiden sijainti tallennetaan henkilön sormenjälkeä vasten.

Minimaalinen riski, että:
A. joku muu veisi takin / laukun / pipon narikasta
B. hukkaisi sormensa ja joutuisi odottamaan paikan sulkemiseen asti omien tavaroiden lunastamista.



sunnuntaina, elokuuta 31, 2008

Luodinkestävää muotia

Puukkomurhien ja ammuskelujen yleistyessä useat vaateliikkeet ovat vastanneet asiakkaiden huoleen turvallisuudesta.

Äveriäimmille
-Harrodsin luodinkestävä mallisto
Telegraph: Bulletproof fashion for London's super rich

Koululaisille
-Essexiläisen Bladerunnerin Kevlarilla päällystettyjä huppareita.
Firma on kuulemma keskusteluissa paikallisten koulujen kanssa mahdollisuudesta "topata" myös koulupukuja.

torstaina, elokuuta 28, 2008

The Human race



Nature-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan juokseminen oli määräävä tekijä ihmislajin synnyssä.

"There were 2.5 million to 3 million years of bipedal walking without ever looking like a human, so is walking going to be what suddenly transforms the hominid body?" said Bramble.

"We're saying 'no, walking won't do that, but running will'."

If natural selection did not favour running, the scientists believe humans would still look a lot like apes.

"Running has substantially shaped human evolution. Running made us human, at least in the anatomical sense," Bramble said.
News in Science

Tämän tutkimuksen valossa Niken sunnuntaina järjestämä 10km:n juoksukilpailu the Human Race on osuvasti nimetty. Kisa järjestetään 25 eri kaupungissa ympäri maailma. Mikä parasta, kilpailuun voi osallistua myös virtuaalisesti rekisteroimällä suorituksensa kenkään asetettavalla Nike+ -sirulla.

Lontoossa lähtö on Wembleyltä ja Paula Radcliffe, naisten maratonin maailmanennätyksenhaltija ajalla 2.15.25, osallistuu myös kisaan.

Ikävä kyllä olosuhteiden pakosta en pääse Wembeylle enkä mukaan koko kisaan. Harmittää etten ole puolustamassa kotikaupunkiani enkä hyödyntämässä tilaisuutta osallistua samaan kisaan idolini kanssa.

keskiviikkona, elokuuta 27, 2008

Kõik on kohal Notting Hillin Karnevaalissa

Viikonloppuna järjestettiin taas vuosittainen Notting Hillin karnevaali. Alunperin karibialaisen yhteisön aloittamaa perinnettä arvioidaan tulleen katsomaan kolmen päivän aikana yli miljoona ihmistä.

Olin päättänyt käyttää maanantain yleisen juhlapyhän (Bank Holidayn) työn parisssa, mikä takia missasin varsinaisen pääparaatin sekä perinteiset maanantai-illan mellakat.

Tänäkin vuonna näin siis vain sunnuntain lastenparaatin. Tästä huolimatta oli hauskaa. Tunnelma oli hyvä, ihmiset tanssivat ja katukeittiöt tarjosivat paljon maukasta naposteltavaa.

Linkki BBC:n videoon karnevaaleista
. Yllättäen ketään ei tapettu tänä vuonna.


Bobby valmistautumassa ratsastamaan uhkaavan suomalaisturistin yli.

lauantaina, elokuuta 16, 2008

Virhe todellisuudessa

Alla muutamia kuvia viime viestissä kertomastani Shunt-klubin taiteesta

Klubiin parkeeratun maitoauton kyljestä löytynyt mietelause


Päitä tunnelin seinällä


Päiden suut oli tukittu korkilla


Ruumiskasa


Sisäänkäynti on nimetön ovi London Bridge stationin alla, mutta helppo löytää seuraamalla jonoa