keskiviikkona, elokuuta 01, 2007

Iris scan in practice @ Heathrow hell

Kerroin jonkin aikaa sitten mahdollisuudesta korvata Heathrow:n passintarkastus iiriksen skannauksella.

Olen vihdoinkin päässyt rekisteröitymään palveluun. Kokemus on varsin futuristinen ja samalla erittäin tyydyttävä. Juuri mistään ei tule parempi mieli kuin massiivisen jonon ohittamisesta ja passintarkastuksen läpäisemisestä alle minuutissa. Tämä siitäkin huolimatta, että 10 minuutin säästö passintarkastuksessa valuu helposti hukkaan taksimatkalla kotiin. Ei ole tavatonta, että 30 minuutin ajomatkaan menee yli 1,5 tuntia taksikuskin töppäilyjen ja loputtomien ruuhkien takia.

Lopulta iiriksen skannaus ei paljoa lohduta Heathrow:lla (ja sen ulkopuolella) vallitsevaa kaaosta. Eilen lehdet raportoivatkin näyttävästi kuinka ”Heathrow Hell” alkaa jo vaikuttaa maan kilpailukykyyn. Lehtijutut päivittelivät kuinka ulkomaalaiset liikematkustajat välttelevät Englantiin lentämistä, koska eivät halua kulkea Heathrow:n läpi.

Heathrow on yksi surullisista esimerkeistä UK:n pieleen menneistä yksityistämisprojekteista. Heathrow:ta hallinoivan BAA:n yksityistämisen jälkeen unohdetiin palvelualttius ja kenttä valjastettiin markkinavoimille. Esimerkiksi alunperin väljä ja rauhallinen Terminaali 1 täytettiin kaupoilla ja tätä nykyä T1 tunnetaankin parhaiten bazaaritunnelmastaan.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Onneksi Köpiksen kautta pääsee suoraan Cityyn! ;) J